Vanamonsalo, Valtimo

vanamonsalo

KARTTA: Vanamonsalon suojelualue kansalaisen karttapaikalla

Luonnonperintösäätiö hankki maaliskuun puolivälissä 2011 noin 20 hehtaarin metsätilan Valtimolta, Haapakylästä, Koivuvaaran eteläisestä rinteestä. Alue on nimetty Vanamonsaloksi.

Alue sisältää seitsemän hehtaaria vanhaa, sammalpohjaista kuusikkoa, muutaman hehtaarin mäntyvaltaista ikääntyvää metsää ja kolmisen hehtaaria koivikoita. Muussa osassa aluetta on niittyjä ja joitakin hehtaareita aukkohakkuutakin. Alueeseen kuuluu suurehko, lampimainen lähde.

Vanamonsalon metsä kasvaa nopeasti rehevällä mustikkatyypin pohjalla ja tarkoitus on seurata alueen palautumista luonnontilaan, mahdollisesti myös edistää palautumista talkoilla tehtävillä ennallistamistoimenpiteillä. Alueelle laaditaan ennallistamissuunnitelma. Metsätila ostettiin kuolinpesältä melko edullisesti, ja näin saatiin isompi pinta-ala suojelun piiriin.

Vanamonsalon yläpuolella on Koivuvaaran näköalapaikka ja kauempana pohjoispuolella runsaan kolmen kilometrin päässä sijaitsee Hoikanvaaran toistasataa hehtaaria käsittävä luonnonsuojelualue vanhoine metsineen. Säätiöllä on ennestään Pohjois-Karjalassa 46 hehtaarin Tervavaaran alue, jonne Vanamonsalosta on linnuntietä matkaa 25 kilometriä.

Kuva: Keijo Luoto.

Tue metsiensuojelua metsälahjakortilla!

Kuvagalleria