Kukkialehto, Pälkäne

Kukkialehto Maanmittauslaitoksen karttapaikalla.

Kukkialehdon suojelualue sijaitsee Pälkäneen Luopioisissa, kauniin monipolvisen Kukkiajärven länsirannan tuntumassa. Tämä 22 hehtaarin metsä ostettiin 2018 alkuvuodesta Lapinlahden tilalta. Tilan mailla oli jo ennestään muita suojeltuja metsiä, näistä merkittävin Kukkialehdon kainaloon jäävä Takkulan lehmuslehto kämmekkäkasveineen. Kun lasketaan mukaan Puutikkalantien rannanpuoleinen osuus, suojeltua yhtenäistä pinta-alaa on noin 35 hehtaaria.

Kukkialehto kasvaa rehevällä maalla, mitä osoittavat aluskasvillisuutena esiintyvät sinivuokko, näsiä ja taikinanmarja. Metsä on havupuuvaltaista, mänty ja kuusi vallitsevat metsämaisemaa. Joukossa kasvaa kuitenkin lehtipuita, myös nuoria lehmuksia Takkulan lehdon lähituntumassa. Peltojen laidoilla kukoistaa haapojen suku. Alueen keskellä on erikoinen, korkea kalliomuodostelma. Lahopuuta on alkanut muodostua eri puolille metsää. Siellä täällä maaperä on lähteistä ja tihkuvaa.

Kukkialehdon merkitystä lisäävät sen kytkeytyneisyys muihin suojelualueisiin, alueen rehevyys ja metsää vallitsevat korkeat tukkipuut.

KUVA: Anneli Jussila

Kuvagalleria

Luonnonperintösäätiön suojelualue Kukkialehto