Mäkrämäki, Ruokolahti

KARTTA: Mäkrämäen metsä kansalaisen karttapaikalla

Luonnonperintösäätiö osti 11. maaliskuuta 2011 vajaan 19 hehtaarin suuruisen metsätilan Ruokolahden Kuopiolan kylästä. Alueen myi Tornator Oy, jonka hallussa se on ollut noin kymmenen vuotta.

Mäkrämäki on hyvin puustoinen alue, joka ulottuu lounaassa Myllylammen rantaan. Vanhan metsän kappaleet sijoittuvat Mäkrämäen ja Syvämäen rinteille ja laelle; keskiosassa Paakosuon kaistaleella ja sen ympäristössä on joitakin hehtaareita nuorempaa metsää, joka kuitenkin on syntynyt siemenestä kylväytymällä.

Alueen merkitystä luonnehtii ruokolahtelainen pitkän linjan luontoaktiivi Timo Tikka seuraavasti:

Mäkrämäki on yksi Etelä-Karjalan parhaiten säilyneistä vanhan metsän alueista. Kohteen paikoin kalevalaisiin ominaispiirteisiin kuuluvat runsaan lahopuuston ja uhanalaistuneen eliölajiston lisäksi huomattavat korkeusvaihtelut ja geologiset erikoisuudet suurine siirtolohkareineen ja onkaloineen. Alueen arvoa korostaa sijainti Etelä-Karjalassa, jossa on maakunnistamme vähiten suojelupinta-alaa. Mäkrämäki paikantuu vyöhykkeelle, joka sijoittuu perusteilla olevan Laatokan luodot -kansallispuiston ja Sulkavan Lohikosken valtionmaiden suojelualueiden väliselle runsasjärviselle metsämantereelle. Kohteen suojelu on merkittävä askel vähitellen rakentuvassa suojelualueiden ketjussa Laatokan Karjalasta Suomen sisämaahan. Samalla sen säilyminen on osoitus pitkäjänteisen luonnonsuojelutyön tärkeydestä.

Mäkrämäki oli ostohetkellä Luonnonperintösäätiön 28. suojelualue. Säätiön ensimmäinen suojelualue Akanvaara ostettiin vuonna 2000 ja se sijaitsee Parikkalassa.

Kuva: Juha Juuti. 

Anna pikkujouluna lahjaksi pala Mäkrämäkeä!

Kuvagalleria